Korppujauhojen tilalle monikäyttöisiä krutonkeja

Tuttuja ja turvallisia Eilamarin leipiä oli saatavana jälleen uudessa muodossa eli kuivattuina ja jauhettuina. Näistä hiivaleivistä valmistettavia Yläneläisen korppujauhoja oli saatavana myös jälleenmyyntiin. Hapankorppujauhoja on myynnissä vain myymälässämme ja tietysti suoraan kotiin tilattaessa.
Myymme varaston loppuun, mutta vähäisen kysynnän vuoksi emme valmista korppujauhoa enää jatkossa.

Korppujauhoperheen tilalle Krutongit!

Ei vain yksi korppujauho, vaan kokonainen korppujauhoperhe!

Yritimme tuoda markkinoille hävikin hallinnasta syntyneen tuoteperheen, jossa kutakin tuoreleipäämme vastasi oma korppujauhonsa, sillä raaka-ainerajoitteet eivät rajoitu vain tuoreleipien syömiseen. 

Korppujauhothan sopivat murekkeiden ja lihapullataikinoiden jatkeeksi, leivityksiin, kuorrutuksiin ja hapanleivistä valmistetut myös suolaisten piiraiden pohjaksi. Niiden avulla valmistuu maittava piiras vaikka koko seurueelle turvallisesti gluteenittomana ja maukkaana.

Ensimmäisenä valikoimaan jauhoimme erän Yläneläisen ja Eväkkään korppujauhoa. Seuraavana oli vuorossa maissiton Naapuri.

Korppujauho ja Hapankorppujauho myydään 250 gramman paperipussissa. Valmistusaineet ovat täsmälleen samat kuin tuoreleivissä.

Rapsakkaa purtavaa salaatin tai keiton sekaan

Mutta vaikka korppujauho, joka muuten on hyvin työläs valmistaa puitteissamme, ei ollutkaan suuren suosion tuote, hävikkiä on pidettävä kurissa edelleen. Teemme jatkossa siis Krutonkeja!

Jos kaipaat korppujauhoja, krutongit voi suht helposti jauhaa vaikkapa blenderissä jauhoksi tai liottaa ne mureketaikinaan hajoaviksi tilkassa nestettä.